Arter mukaan koulutussetelin verkostoon!

Verkostomme kasvaa ja koulutusseteleitä voi nyt käyttää myös Arterin koulutuksissa.

Muutosta laadun ehdoilla

Arter on suomalainen ratkaisutalo, jonka juuret ovat laadunhallinnassa. Aloitimme toimintamme vuonna 1997. Tarjoamme ohjelmistoja, asiantuntijapalveluita sekä koulutuspalveluita liiketoiminnan kehittämiseen. Ydinosaamistamme on laadunhallinta, kokonaisarkkitehtuuri, prosessien kehittäminen ja tiedolla johtaminen.

Arterin tarina

Oli suo, oli Ossi ja Jussi. 1990-luvulla ISO 9001 -standardi oli juuri julkaistu ja Suomeen vyöryi laadunhallintajärjestelmien sertifiointiaalto. 

Suomen Standardisoimisliiton pääarvioijina toimineet perustajajäsenemme Ossi Ritola ja Jussi Moisio tarttuivat kuokkaan ja ryhtyivät yrittäjinä tarjoamaan laadunhallinnan koulutuksia. Koulutusten painopisteet muuttuivat ajan mukaan, mutta pohjimmiltaan kyse oli aina liiketoiminnan kehittämisestä.

Huomasimme, että asiakkailta puuttuivat kerta toisensa jälkeen modernit työkalut liiketoiminnan kehittämiseen. Ratkaisuksi ohjelmoimme ne itse konttorillamme Helsingin Pitäjänmäessä ja aloimme tarjota asiantuntijuudella rakennettuja kotimaisia ohjelmistoja. 

Vahvan kehittämishalumme ansiosta ratkomme tänä päivänä asiakkaiden haasteita niin kunnissa ja pörssiyrityksissä kuin pienissä venepajoissakin. Sen teemme kokemuksella, näkemyksellä ja korkealaatuisilla palveluilla.

Asiakkaidemme liiketoimintaa tukevat tuotemerkkimme ovat IMS- ja ARC-ohjelmistot sekä QF-koulutukset. 

Kesäkuun 2019 alusta alkaen olemme olleet osa Hollantilaista Total Specific Solutionsia, johon kuuluu lähes 60 itsenäisesti johdettua ohjelmistoalan liiketoimintayksikköä Euroopassa. TSS:n pääkonttori sijaitsee Alankomaissa, ja yrityksellä on Euroopassa yli 2 300 työntekijää. 

TSS on osa Constellation Software Inc. konsernia, joka on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista ja arvostetuimmista ohjelmistoyrityksistä.

Koulutuksien aiheet 

Järjestämme vuositasolla kymmeniä koulutuksia ja päivämääriin sidottujen koulutuksien lisäksi kauttamme voi hankkia organisaatiolle tai yritykselle räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia. Koulutuskalenterimme mukaisissa koulutuksissamme käy vuositasolla hieman alle 200 kävijää. 

Järjestämme koulutuksia seuraavista aihekokonaisuuksista:

Koulutuksien toteutus ja hinta – osallistua voit myös etänä

Voit osallistua koulutuksiimme myös etänä. Pääsääntöisesti järjestämme koulutuksemme Helsingin Pitäjänmäellä sijaitsevassa Taitotalossa. 

Koulutuksemme alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 16.00. Tarjoamme erillisessä tilassa järjestettävissä koulutuksissamme aamiaisen, lounaan sekä iltapäiväkahvit. Päivän aikana käytettävät materiaalit toimitetaan ilmoittautujille etukäteen sähköisesti. Osaan koulutuksiimme kuuluu myös ennakkotehtäviä. 

Koulutuksiemme hinnat ovat aiheesta ja koulutuskokonaisuuden pituudesta riippuen 150 € – 1800 € + alv. 

Tutustu myös verkkokoulutuksiimme tästä.

Näin ilmoittaudut koulutukseen

Tutustu koulutuksiimme täällä: Arterin kaikki koulutukset

Ilmoittaudu sinulle sopivaan koulutukseen täyttämällä ilmoittautumislomake sopivan koulutuksen sivulta löytyvän linkin kautta. 

Tervetuloa koulutuksiimme!

Työnantajalle

Koulutussetelillä lisäät työntekijän motivaatiota kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Työntekijä maksaa valitsemansa koulutuksen Koulutussetelillä kätevästi itse, jolloin sinulta säästyy aikaa sekä rahaa. Myös työsuhteen päättymiseen liittyvän koulutusvelvollisuuden voi ulkoistaa Koulutussetelillä.

Työntekijälle

Koulutusseteli mahdollistaa uudella tavalla oman osaamisesi kehittämisen sekä ammattitaidon ylläpitämisen. Saat vapaasti valita haluamasi koulutukset ja valmennukset juuri sinulle sopivaan aikaan paikasta riippumatta.

Kouluttajalle

Markkinoi koulutustarjontaasi suoraan työntekijöille Koulutussetelin avulla. Liittymällä verkostoomme mahdollistat työntekijöille vapauden valita tarvittavat koulutukset itse. Näin autat työntekijöitä kehittämään omaa osaamista ja ammattitaitoa.