Miten perustella Koulutussetelin käyttö omalle työnantajalle?

Koulutussetelissä on paljon hyötyjä, mutta tässä kolme pääsyytä siihen miksi koulutusseteli on hyvä myös työnantajalle:

  1. Koulutusseteli säästää hallinnollisissa kustannuksissa – työnantajan ei tarvitse järjestää koulutuksia, eikä maksaa yksittäisiä koulutuslaskuja
  2. Koulutussetelillä työnantaja mahdollistaa työntekijän yksilöllisen itsensä kehittämisen
  3. Koulutussetelillä työnantaja motivoi työntekijöitä kehittämään ja ylläpitämään omaa ammattitaitoaan

Työnantajalle

Koulutussetelillä lisäät työntekijän motivaatiota kehittää itseään ja omaa osaamistaan. Työntekijä maksaa valitsemansa koulutuksen Koulutussetelillä kätevästi itse, jolloin sinulta säästyy aikaa sekä rahaa. Myös työsuhteen päättymiseen liittyvän koulutusvelvollisuuden voi ulkoistaa Koulutussetelillä.

Työntekijälle

Koulutusseteli mahdollistaa uudella tavalla oman osaamisesi kehittämisen sekä ammattitaidon ylläpitämisen. Saat vapaasti valita haluamasi koulutukset ja valmennukset juuri sinulle sopivaan aikaan paikasta riippumatta.

Kouluttajalle

Markkinoi koulutustarjontaasi suoraan työntekijöille Koulutussetelin avulla. Liittymällä verkostoomme mahdollistat työntekijöille vapauden valita tarvittavat koulutukset itse. Näin autat työntekijöitä kehittämään omaa osaamista ja ammattitaitoa.