Koulutusvelvollisuus työsuhteen päättyessä
28.6.2019
Koulutusvelvollisuus koskee yrityksiä, jotka työllistävät vähintään 30 työntekijää ja ovat irtisanomassa työntekijän tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Heidän tulee järjestää työllistymistä edistävää koulutusta irtisanottavalle työntekijälle, jonka työsuhde on kestänyt vähintään viisi vuotta.
Laki velvoittaa, että koulutus järjestetään kahden kuukauden kuluessa irtisanomisajan päättymisestä ja että koulutuksen on oltava työllistymistä edistävää.
Koulutuksen on lain mukaan vastattava arvoltaan työntekijän kuukausipalkkaa tai toimipisteen keskiarvoista kuukausipalkkaa, jos se on suurempi. Kun työnantaja ostaa tällä summalla Koulutusseteleitä, työntekijä saa vapaasti valita tarvitsemansa koulutukset ja valmennukset.
Työnantaja pystyy siis ulkoistamaan koulutusvelvollisuuden täyttämisen ostamalla koulutusseteleitä ja työntekijä saa vapauden valita itse haluamansa koulutukset.
Koulutussetelillä voit siis hoitaa työsuhteen päättymiseen liittyvän Koulutusvelvollisuuden täyttämisen. Näin irtisanottu työntekijä saa itse valita haluamansa ja tarvitsemansa koulutuksen. Tämä myös edes auttaa hänen uudelleen työllistymistänsä.
Koulutusseteli kannattaa ottaa puheeksi jo yt-neuvotteluissa!