Ura Personal Trainer mukaan koulutussetelin verkostoon!
13.10.2020
Koulutussetelin kumppanuusverkosto kasvaa!
Ihmisillä on PT moneen asiaan elämässään – miksi ei siis uraan
Mia Aspegrén, Johtamispsykologi, siirtyi headhunterista Ura -Personal Traineriksi. Taustana hänellä on 20 vuotta yksilöiden kehittämisen ja arvioinnin parissa. Tässä Mian pohdintaa uudesta Ura -PT -palvelusta henkilökohtaisen kehittymisen tukena.
Edellisten reilun kahdeksan vuoden aikana johdon suorahaun parissa sain sadoilta ihmisiltä yhteydenottoja oman uransa sparraamiseen. Kaikkiin pyyntöihin ei ollut siinä roolissa mahdollisuutta tarttua. Tarve oli siis selkeästi olemassa.
Mitä vaativampi rooli, sitä vahvempaa maturiteettia henkilöltä odotetaan. Vahva ammatillinen itsetuntemus ja jäsentynyt kuva omasta ammatillisesta suunnasta auttaa sinua kehittymään kohti parasta omaa potentiaalia. Siksi käytän työssäni mielelläni työrooleissa menestymiseen liittyviä profilointimenetelmiä Ura-sparrattavieni kehittymisen tueksi.
Nautin siitä, miten voin paneutua hahmottamaan toisen potentiaalia, osaamista ja kykyjä. Ja kääntää se toisen tueksi. Rekrytointi- ja valintatilanteista kymmenen vuoden kokemuksella tiedän, miten hyvä urakehitys syntyy. Pystyn nyt kääntämään tämän kokemuksen Ura -sparrattavieni hyödyksi.
Työni kautta minulla on näkemys hyvin päivitettynä siihen, mitä osaamisia ja minkälaista johtamiskyvykkyyttä markkinassa tarvitaan. On oleellista osata jäsentää oma kokemustaustasi suhteessa tavoittelemaasi tehtävään.
Ura-PT valmentaa henkilökohtaisesti juuri sinua – sinun tavoitteisiin sinun vahvuuksiesi ja kehittymismahdollisuuksiesi mukaisesti. Ura-PT sparraus sopii sekä kokeneelle johtajalle, että kehittymishakuiselle tulevaisuuden lupaukselle. Ura-PT rakentaa kanssasi
- Urasi vaihtoehtoiset päätavoitteet konkretisoituna
- Tarkan suunnitelman ja selkeät keinot etenemiselle niitä kohden
- Vahvistaa realistista itsetuntemustasi, josta ponnistat kohti jatkuvaa kehittymistäsi
- Tukee, kannustaa ja vaatii itsesi asettaman kehittymisesi etenemistä – ja juhlii mukanasi niiden etenemistä!
Ura-PT sopii yhtä lailla pitkäjänteisempään oman uran ja oman potentiaalin käyttöönoton suunnitteluun, jolloin pakottavaa uuden työn löytämisen tarvetta ei ihan vielä ole, kuin myös kohtiin, joissa on tärkeää kääntää pian esiin uusi mielekäs työroolin mahdollisuus.