Valmentaja Marjo Lamminaho liittynyt mukaan koulutussetelin kumppaniverkostoon
30.1.2020
Koulutussetelin kumppaniverkostoon on saatu mukaan uusi kiinnostava toimija. Tästä lähtien koulutusseteleitä on mahdollista hyödyntää myös valmentaja Marjo Lamminahon monipuolisiin valmennuksiin.
Marjo Lamminaholla on pitkä kokemus esimiestyöstä ja erilaisista työelämän tilanteista. Marjon valmennuksissa hyödynnetään ratkaisukeskeistä, positiiviseen psykologiaan pohjautuvaa, joustavaa ja reflektoivaa valmennustapaa. Valmennusten lähtökohtana ovat henkilön voimavarat, itsetuntemuksen lisääminen, vahvuuksien hyödyntäminen ja tavoitteelliseen tulevaisuuteen suuntaaminen.
Marjon valmennukset sopivat sinulle erityisesti silloin, kun
- tunnet olevasi tienhaarassa ja haluat varmistua siitä, minkä suunnan valitset
- sinulla on toiveita ja tavoitteita ja huomaat tarvitsevasi lisää innostusta ja energiaa niiden toteuttamiseen
- haluat muutosta ja tarvitset selkeyttää siihen, miten sen toteuttaisit.
Kaikissa valmennuksissa kirkastetaan sitä, mitä kohti halutaan mennä. Valmennus lisää voimavaroja ja luottamusta siihen, että sinulta löytyy kykyjä ratkaista oman elämäsi haasteet – yksi kerrallaan.
Valmennusten teemoja ovat mm.
- Osaaminen ja vahvuudet – omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen
Itsetuntemus – arvot ja missio - Asenne ja motivaatio – oman asenteen vaikutus tavoitteisiin, motivaation varmistaminen ja lisääminen
- Tavoitteet ja unelmat – omien tavoitteiden asettaminen ja toimintasuunnitelma
Itsensä johtaminen ja voimavarat – ajanhallinta, vuorovaikutustaidot, voimavarat ja jaksaminen
Valmennuksissa oivallutetaan löytämään parhaat tavat mennä eteenpäin ja laaditaan innostava ja käytännöllinen toimintasuunnitelma.